Kiekko-Vantaa -96 AAA-joukkueen kauden 07-08 ehdoton kohokohta oli pelimatka Ruotsiin 27. – 31.3. Kyseessä ei ollut mikään perinteinen turnausreissu vaan joukkueelle oli järjestetty kolme peliä eri vastustajien kanssa. Matkaan lähdettiin bussilla, oman tutun jäähallin pihalta ja matkalla oppaamme, Lauri, kertoi tulevasta ohjelmasta. Ensimmäinen etappimme oli eteläsatama, josta siirryimme laivaan, Silja Symphonyyn. Pojat ottivat laivan pian haltuunsa ja ilta kului nopeasti erilaisten pelien parissa sekä tietysti laivan seisovan pöydän antimista nauttien.
1.päivä/perjantai
Saavuttuamme perjantaina Tukholmaan ohjelmassa oli kiertoajelu kaupungilla sekä tutustuminen Vasa-museoon. Oppaamme oli erittäin asiantunteva ja saimme paljon infoa kaupungista. Osa pojista tosin keskittyi urheiluautojen bongaamiseen ja näkyihän niitäkin liikenteessä. Vasa-museossa Vasa-laivan tarina sekä tietysti itse laiva teki vaikutuksen poikiin ja oppaalle sateli kysymyksiä erityisesti laivan nostamisesta meren pohjasta. Museossa nautitun lounaan jälkeen oli aika suunnata hotellille, jossa ehdimme hetken levätä ennen illan peliä Arlanda Wingsiä vastaan.
Matkalla jäähallille bussissa oli tavanomaista hiljaisempaa ja taisi poikia jännittää tuleva peli. Ruotsissa pelattiin vähän erilaisilla säännöillä kuin mihin koti-Suomessa oli totuttu ja lämärit sekä taklaukset olivat sallittuja. Arlandassa oli selvästikin odotettu suomalaisia vieraita, sillä hallin seinää koristivat Suomen ja Ruotsin liput ja ennen ottelua soi molempien maiden kansallislaulut.. Pelaajille oli varmasti huikea ja juhlava hetki seistä jäällä Maamme-laulun soidessa.
Yksi pelaajista koki pukukopissa ikävän yllätyksen pukiessaan varusteita päälle ennen ottelua. Kassista ei omia luistimia löytynyt vaan ne olivat unohtuneet lähtöhässäkässä kotiin. Onneksi hallilta järjestyi sopivat luistimet ja näin kaikki pelaajat pääsivät pelaamaan. Pelin ensimmäisten 10 minuutin aikana näkyi poikien jännitys, mutta ensimmäisen maalin jälkeen peli vapautui ja pojat pääsivät hyvin peliin mukaan. Lopputulos 1-7 oli ansaittu ja peli antoi hyvän kuvan siitä mitä tuleman pitää, seuraavan päivän vastus, Älta Tigers, kun tiedettiin todella kovaksi joukkueeksi.
2. päivä/lauantai
Lauantaina oli lähtö peliin jo klo 9.00 ja vastassa oli kovamaineinen Älta Tigers. Ottelun alkuminuutit näyttivät huhut todeksi ja vastustaja tuli todella kovaa päälle. Ältalaiset näyttivät iskevän heikoimpaan osa-alueeseemme eli taklasivat rajusti ja ottivat meiltä vauhdin pois. Vastustaja meni aika nopeasti 2-0 johtoon, mutta pojat kirivät tasoihin. Ottelu osoitti todellista maaotteluhenkeä ja niin kiekosta kuin miehestäkin taisteltiin loppuun asti. Ottelusta kehkeytyi oikea trilleri: vastustaja pääsi toisen kerran kahden maalin karkumatkalle, mutta jälleen pojat onnistuivat tasoittamaan. Pojat siirtyivät ensimmäisen kerran johtoon vain reilu minuutti ennen ottelun päättymistä. Loppulukemat 5-7 syntyi vastustajan pelatessa ilman maalivahtia ja puolustajamme laukoessa tyhjään maaliin. Hyvä peli pojilta ja loistava osoitus tahdosta voittaa!
Tiukan matsin jälkeen otimme suunnaksi Sydpoolen -kylpylän ja iltapäivä kuluikin mukavasti aaltoaltaasta, hyppytorneista, vesiliukumäistä ym. nauttien.
3.päivä/sunnuntai
Sunnuntaina oli peli jälleen aamupäivällä, joten heti aamupalan jälkeen kirjauduimme hotellista ulos ja suuntasimme kohti Nackaa. Peli oli edellisen pelin tapaan vauhdikas ja viihdyttävä. Pojat olivat selvästi tottuneet ruotsalaisiin sääntöihin ja osasivat jo paremmin ottaa taklauksia vastaan sekä taklata. Osa jopa keskittyi mieluummin taklaamisen kun kiekolliseen pelaamiseen J Ottelu sujui meidän poikien komennossa ja loppulukemiksi kirjattiin 2-6. Pelillisesti erittäin onnistunut reissu ja pojat saivat arvokasta kokemusta kovemmista peleistä.
Pelin jälkeen maistuivat hampurilaiset ja sitten olikin aika suunnata shoppailukierrokselle Tukholman keskustaan. Ostoskierros kaupoissa taisi olla matkan raskain osuus, sillä pojat halusivat takaisin bussiin vain muutamassa kaupassa käynnin jälkeen.
Laivalle päästyämme vuorossa oli ruokailu ja pelaajat suoriutuivat siitä varsin nopeasti, vanhempien nauttiessa ruoasta pidempään. Laivalla ”chillailu” oli poikien mieleen ja iloisia, hymyileviä kasvoja näkyi pitkin laivaa. Illalla kun kaikki pelaajat oli saatu hytteihin, niin uni maittoi makeasti ja aamulla joitakin jouduttiin herättelemään pitkään. Aamupalan jälkeen ehti vielä tehdä viimeiset tuliaisostokset ja sitten olikin aika siirtyä bussiin. Bussimatka satamasta kotiin ei kestänyt kuin puolisen tuntia ja jäähallilla oli vanhemmat vastassa.
Matka oli erittäin onnistunut ja varmasti ikimuistoinen niin pelaajille kuin mukana olleille valmentajille, huoltajille ja vanhemmille. Kiitos Pelimatkoille onnistuneista järjestelyistä sekä erityiskiitokset loistavalle bussikuski Sampolle kuin myös oppaallemme Lauri Kemilälle!
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|