Lännen Kiekon C92 joukkue osallistui kansainväliseen turnaukseen Christmas Challenge Cup ja vastaanotti Uuden Vuoden Tsekin Prahassa 28.12.2006 - 1.1.2007. LäKin lisäksi turnauksessa pelasi kolme joukkuetta Tsekistä sekä Slovenian ja Itävallan maajoukkueet.
1. päivä torstai 28.12.
Runsaan vuoden odotus oli päättymässä ja uudet haasteet sekä seikkailut edessä, kun joukkue lähti turnausmatkalle kohti Tsekin Prahaa. Matkalla olivat mukana kaikki joukkueen 22 pelaajaa sekä tukijoukot, kokonaismäärän ollessa 55 henkeä.
Kokeneilta matkustajilta siirtyminen Helsinkiin ja toiminta lentokentällä lähtö- ja turvallisuusselvityksineen sujui rutiinilla ja ilman ongelmia. Tsekkiläisen lentoyhtiön kone kuljetti joukkueen turvallisesti Prahaan lennon kestäessä vain kaksi tuntia. Prahassa oli iso murhe poissa, kun kaikkien peli- ja matkatavarat saatiin joukkueen mukaan. Lentokentällä meitä oli vastassa turnausorganisaatioon kuuluva miellyttävä oppaamme, joka oli mukanamme kaikki viisi päivää aamusta iltaan. Siirtymisiä varten saimme käyttöömme 58 hengen linja-auton.
Turnauksen ensimmäinen peli oli jo illalla, joten lähdimme hallille heti auton pakkaamisen jälkeen. Hvezda Arenalle päästyämme totesimme, että Prahassa areena nimitystä voidaan käyttää rakennuksesta jossa on pukuhuoneet, kaukalo ja jää. Areena toimi samalla paikallisena lähiöpubina.
Joukkueen huoltajat aloittivat heti toimintansa täydellä teholla, kun selvisi ettei hallin vesi ollut suomalaisille juomakelpoista. Runsaan tunnin kuluttua voitiin todeta huoltajan tehtävän vaativuus, kun väsyneet ja hikiset miehet palasivat kaupungilta hallille ilman vettä. Vettä onneksi saatiin ostettua pelaajille peliä varten.
Ensimmäisessä pelissä saatiin heti kokea turnauksen joukkueiden kovuus, kun vastaan asettui Tsekin Extra-liigan HC Energie Karlovy Varyn juniorijoukkue. Vastustaja oli alusta alkaen pari potkua edellä ja joukkueen hyvästä yrityksestä ja taistelusta huolimatta peli päättyi Karlovy Varyn voittoon.
Pelin jälkeen oli vuorossa päivällinen hallin yhteydessä olevassa ravintola Canadassa. Ensimmäinen turnauspäivä päättyi siirtymiseen Prahan keskustan läheisyydessä sijainneeseen hotelli Duoon. Majoituksen jaon jälkeen lepäämään päästiin vasta vuorokauden vaihduttua.
2. päivä perjantai 29.12.
Pelaajat hoitivat kiitettävästi aamutoimet ruokailuineen edellisenä iltana saamansa aikataulun mukaisesta ja klo 08.15 joukkue oli valmiina lähtemään Kobra Arenalle.
Päivän ohjelmassa oli kaksi peliä. Aamupäivällä peli Karlovarsky Vyber joukkuetta vastaan ja iltapäivällä Slovenian maajoukkuetta vastaan. Molemmissa peleissä riitti jälleen vauhtia ja taitoa. Varsinkin Slovenian parhaimmista -92 syntyneistä pelaajista koottu joukkue esitti todella hyvää henkilökohtaista osaamista ja taktista pelaamista. Silmiinpistävää oli näidenkin kahden pelin siisteys. Peleissä tuomittiin yhteensä yhdeksän 2 minuutin jäähyä.
Pelien jälkeen oli päivällinen tsekkiläisen huippupelaajan Jaromir Jagr´n mukaan nimetyssä Jagr´s Sport Bar Restaurantissa. Urheiluhenkisesti sisustettu ravintola oli viihtyisä paikka yhteiselle päivälliselle. Ravintolan yhteydessä olleesta myymälästä oli mahdollista ostaa jääkiekkoaiheisia matkamuistoja.
Hotellilla oltiin hyvissä ajoin ja seuraavan aamun ohjeiden jälkeen pelaajat pääsivät viettämään hyvin ansaitsemaansa vapaa-aikaa sekä lepäämään.
3. päivä lauantai 30.12.
Pelaajat olivat edelleen innokkaasti mukana ja aikaisesta herätyksestä huolimatta kaikki olivat klo 06.30 reippaina aamupalalla. Edellisenä päivänä tutuksi tulleelle Kobra Arenalle lähdettiin klo 07.00.
Olo tuntui jopa kotoisalta saavuttuamme hallille, jossa joukkuetta odotti tuttu pukuhuone ja lisäksi varusteet oli saatu kuivattua. Vastustajana aamupäivän pelissä oli paikallinen HC Kobra. Peli eteni tutuksi tullutta kaavaa noudattaen. HC Kobra oli hyvää ja liikkuvaa jääkiekkoa pelaava joukkue, jonka vauhdissa pysyttiin ensimmäinen erä. Toisessa ja kolmannessa erässä LäKi joutui taas harjoittelemaan puolustus- ja maalivahtipelaamista.
Välittömästi pelin jälkeen oli siirtyminen turnauksen kolmannelle areenalle. Letnany Arena oli keskustan läheisyydessä oleva halli, jossa oli kaksi kaukaloa. Halli oli selvästi paras, jossa LäKi turnauksessa pelasi.
Viimeinen peli oli Itävallan maajoukkuetta vastaan. Pelissä Itävallan joukkueella oli panoksena turnausvoitto. Peli alkoi vastustajalta hermostuneissa merkeissä ja Itävalta joutuikin pelin alussa ottamaan useita jäähyjä. Pelin vanhetessa Itävalta pääsi kuitenkin peliin hyvin mukaan ja voitollaan pelissä varmisti koko turnauksen voiton. Lännen Kiekon asennetta ja fyysistä kestävyyttä kuvaa hyvin, että turnauksen viimeinen viides peli oli joukkueelta paras. Pelissä oli hyvää taistelua ja asennetta turnauksen fyysisintä joukkuetta vastaan.
Turnauksen viimeinen päivä päättyi yhteiseen päivälliseen ravintola Musketyrissä, josta majoituspaikkaamme pääsimme klo 20.00 mennessä. Yhteinen osuus päättyi seuraavan aamun aikataulun ja ohjeiden jakamiseen.
4. päivä sunnuntai 31.12.
Sunnuntai aamulla saimme nukkua pidempään ja lähtö Letnany Arenalle oli vasta klo 08.30. Aamupäivän ohjelmassa oli tsekkiläisen valmentajan pitämä harjoitus joukkueelle. Kaikki pelaajat olivat edelleen terveinä ja innokkaina mukana.
Yllätys oli suuri, kun valmentaja tullessaan paikalle tervehti suomeksi terve-terve. Nopeasti selvisi, että hän oli valmentanut aiemmin Tampereen Tapparan junioreita ja osasi edelleen hieman suomea. Harjoitus pidettiin kuitenkin englanniksi, jota toiset ymmärsivät hyvin ja toiset vähän huonommin. Valmentaja käytti kyllä suomalaisiakin sanoja, mutta voimasanat tarkoittivat ettei kaikki mennyt hänen haluamallaan tavalla. Puolentoista tunnin harjoitus oli pojille hyvä esimerkki miten Tsekissä harjoitellaan ja lisäksi joukkueen valmentajat saivat hyviä harjoitusmalleja kotiin tuotavaksi.
Ruokailun ja hotellilla käynnin jälkeen oli ohjelmassa tutustuminen kaupunkiin. Saimme oppaiksemme suomalaissyntyisen miehen, sekä hänen tsekkiläisen suomea puhuvan vaimonsa. Teimme kävellen lähes kolmen tunnin kierroksen, jona aikana tutustuimme Prahan historiaan ja nähtävyyksiin.
Uusi Vuosi on paikallisesti tärkeä ja iso juhla. Iltapäivällä saimme todeta tuhansien ja tuhansien ihmisten kokoontuvan Prahan keskustaan. Tästäkin tilanteesta kuitenkin selvittiin hyvin, eikä eksymisiä tapahtunut.
Uutta Vuotta otimme vastaan ravintola Zlaty Rozenissa, jossa oli lisäksemme turnaukseen osallistunut venäläinen joukkue. Maittavan ja hyvän ruoan jälkeen alkoi illan ohjelmallinen osuus, kun pelaajat yllättivät muut paikallaolijat. Ilmeisesti venäläisen joukkueen innostamana pojat aloittivat melkoisen laulutuokion, välillä jopa laulaen kilpaa venäläisten kanssa. Aattoilta kuluikin todella hyvän tunnelman vallitessa ja laulun raikuessa. Prahassa vuosi vaihtui Suomen aikaa klo 01.00 ja ilotulituksen jälkeen palasimme hotelliimme. Viimeisenä yönä ei pelaajillekaan asetettu aikaa hiljaisuudelle, vaan yhdessäolo jatkui mukavissa merkeissä aamuyöhön asti.
5. päivä maanantai 1.1.
Lyhyistä yöunista huolimatta pelaajat olivat jälleen aikataulun mukaisesti aamiaisella klo 08.30. Majoituksen luovutuksen ja linja-auton pakkaamisen jälkeen siirryimme Prahan lentokentälle, jossa palkitsimme ja hyvästelimme oppaamme. Pelivarusteiden ylipainot aiheuttivat pientä sekaannusta lähtöselvityksessä, mutta muutamalla puhelinsoitolla asia saatiin kuntoon.
Kaikki mukavakin päättyy aikanaan ja lento Helsinkiin lähti iltapäivän alussa. Lyhyt kahden tunnin paluulento tehtiin tsekkiläisen lentoyhtiön koneella. Matkatavaratkin saatiin onnellisesti perille Helsinkiin ja linja-auton pakkaamisen jälkeen alkoi kotimatka Säkylään, jonne saavuimme klo 19.30.
Taitavia joukkueita ja kunniakasta edustamista
Turnaukseen osallistuneet joukkueet pelasivat siistiä jääkiekkoa ja pelaajat olivat pääosin todella taitavia luistelijoita ja kiekonkäsittelijöitä. Myöskin taktinen pelaaminen oli ikäiseksi korkella tasolla. Katsellessa näitä nuoria Tsekki-kiekkoilijoita ei tarvitse ihmetellä miksi Tsekki aikuistenkin kisoissa pärjää hyvin.
Taklauspeli, joka Suomessa aloitetaan C-juniori iässä aloitetaan muualla useita vuosia aikaisemmin. Turnauksessa olevat joukkueet harjoittelivat myös varsin ammattimaisesti, josta kertoo viiden harjoituskerran viikot ja viikonlopun pelit lisäksi.
Lännen Kiekon C92 joukkue edusti Suomea ja seuraansa turnauksessa todella tyylikkäästi. Peleissä ei tapahtunut ylilyöntejä, vaan kotona opittu siisti pelityyli jatkui kansainvälisillä areenoilla. Pojat hoitivat keskenään kiitettävästi aikataulut saamiensa ohjeiden mukaisesti. Turnauksen viidestä pelistä selvisimme lisäksi ilman loukkaantumisia, eikä myöskään sairastumisia matkan aikana tapahtunut. Viiden päivän turnausmatka kovine peleineen ja yhdessäolo kasvattivat joukkueen yhteishenkeä entisestään, joka on merkittävä tekijä kun joukkue jatkaa taistelua oman sarjansa voitosta.
Kaikki järjestelyt ja palvelut toimivat koko matkan ajan erinomaisesti. Turnausorganisaation kanssa etukäteen sovitut asiat olivat hyvällä ammattitaidolla hoidetut.
Lännen Kiekon C92 joukkue kiittää kaikkia tukijoitaan, jotka mahdollistivat nuorille jääkiekkoilijoille unohtumattoman turnausmatkan Prahaan.